Aurinkohile Tuijan käsitöitä sekä muuta arkielämää.
Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Käsityöt ja korttien tekeminen  ovat harrastukseni, iloni sekä nautinto. Kirjoittaminen arkielämästä on mukavaa. Omistan myöskin koiran, mustan labbiksen.

 

29.01.2012 - 17:49

Lueskelin KoukussaKortteihin palstaa. Silmiini osui, kasvojen väritys erilaisilla kynillä/tusseilla.

Olen tänään kokeillut: ProMarkereilla, vanilla, dusky pink, ivory, sekä soft Peach. 

Derwenteistä: Willow, aika hyvä tuokin.

Distresseistä: tattered rose. Minusta kaikki olivat ihan OK !

Yhden kortin sain tehdyksi valmiiksi. Nyt pitää mennä kutomaan, koska selkä ei tahdo kestää kovin kauan istumista koneen tai askartelun äärellä. 

Tuo telkkatuoli on hyvä, kun laitan selkäni taakse vielä ohkaisen peiton rullalle, niin se ei väsy niin kovin helposti.

Nyt on ollut melkoisen kylmää, pihalla. Sisällä on lämmin, puuhellassa valkia sekä tietysti keskusl.kattilassa. Mikäs täällä on olla.

Koirakaan ei tahdo oikein mennä pihalle pissille. Kaula vain venyy pitkäksi kun avaan sille oven. Haistelee ilmaa ja toteaa, huh huh onpas kylmää Yllättynyt !!!!

Ensi viikon perjantaina mulla on tarkastus tästä seljän leikkauksesta. Katsotaan mitä tohtori tuumailee.

Uusia silmälaseja odottelen myös saapuvaksi. Kerran jo tuli tieto, että valmistuksessa oli tullut joku virhe, jotenka uusiksi menevät. Hyvä kun huomattiin, jos seuraaaksi tulis virheettömät.

Lämpöistä alkavaa viikkoa teille jokaiselle, vaikkakin luvataan tosi toooosi kyyyyyyylmää Huuto !!!

Pukekaa itsellenne villakerrasto sekä toppa-asu, eiköhän sitä tarkene edes nenänsä panna hetkeksi pihalle.

Huomenna mun ei oo pakko, mutta tiistaina on vesijumppa sekä parturi, jotenka eikun menoksi !!!

24.01.2012 - 16:52

Viikonloppu meni tosi mukavasti. Olimme lapsenammana ja molemmat tytöt olivat aivan ihastuttavia.

Nyt taasen on viikko alkanut. Tänään oli vesijumppa kuten yleensä on tiistaina. Kyllä teki hyvää, oli mahtava tehdä eri liikkeitä, jotka onnistuivat vedessä hyvin. Tuohon poikkimenneeseen jalkaan oli tosi hyviä liikkeitä.

Pakkasta on suht reippaasti - 16 ast, joka nyt oudokseltaan tuntuu kylmältä !!

Luntakin on ihan minusta tarpeeksi, enkä tuota pakkasta oikein kaipaa yhtään enempää kuin luntakaan.

Kortteilun saralla on ollut hiljaista, sukkaa olen yrittänyt kutoa. Tietenkin sunnuntai ilta meni vaalivalvojaisissa.

Toivon ja rukoilen hartaasti että Suomi saisi OIKEAN PRESIDENTIN ! Meillä, Suomen yllä olisi vielä Jumalan siunaamat kädet !. On niin paljon heitetty lokaa kristillisten arvojen päälle, että aivan hirvittää.

Surullisin mielin seuraan Suomen kansan nykytilannetta, ollaan niiin vapaamielisiä ja suvaitsevia. Ymmärrän sen, mutta emme saa heittää pois Jumalan kunnioitusta ja Jumalan käskyjen noudattamista, niistä kuitenkin tulee se SIUNAUS mitä me  kukin tarvitsemme.

Näin tämä tiistai on pian mennyt, on aika alkaa syömään, kahvit on juotu pariin kertaan, mutta kunnon sapuskaa vaatii kroppa. Kuulumisiin !

18.01.2012 - 16:31

Lähdin aamupäivästä heti lenkille. Olikin tosi mahtava päivä, ei tuullut eikä tullut lunta. Koira oli innokas kaveri.

Uudet sauvat pitivät vähän eri tavalla mitä vanhat, piikit selvästi terävämmät, hyvä homma !

Isäntä on korjaamas autoa tuolla pajas, keittelin kahvit ja nyt ruoka on tulella.

Soittelin äsken pitkän puhelun siskoni kans. Oli mukamas niin paljon asiaa, tuntu et korvakin lämpes, puhumattakaan puhelin SilmäniskuViaton !

Pää meinaa olla kipee, no ei se tosta puhelusta johdu, vaan jostakin muusta,,, kun vaan tietäis et mikä on. Olisko se kumminkin migreeniä, kun noilla normaaleilla tapuilla ei meinaa hellittää ???

Kun oon syönyt ruuan, niin katton sitä sen jälkeen, jos ei helppaa niin kait on otettava täsmälääke.

Pari korttia innostuin eilen väsäilemään valmiiksi:

Leima on Lily&Valley, väritys Inktense  Derwent. Nauhan oon ostanut Keskiseltä.

Samoin täs on Lily&Valley leimasin, nauha myöskin Keskiseltä, väritys samoin kuin yläkortis+kimalletta.

16.01.2012 - 12:58

Viikonloppu vierähti nopsaan, ja jälleen uusi viikko edessä. 

Tilailin äsken firman joululahjan = ankanrintaa !!! Saas nähdä minkälaista se on. Tai tiedänhän mä sen että on raakaa, elikkäs itse pitää valmistaa. Koskaan en ole tällaista tilannut, yleensä mitään syömistä. 

Eilen sain yhdet miesten sukat valmiiksi jemmakoriin:

Lankana tuttu 7.veikan lanka.

Yhden kihlakortin sain valmiiksi, toisen vielä pitäis tehdä:

Magnolia leimasimet, tupa ja tyttö uusimmasta sarjasta.

Sydämiähän pitää olla !!

Väritin Inktense Derwent kynillä.

Pakkanen on hellittänyt, mutta ihanan luminen on maisema, suorastaan kaunis Nauru !

14.01.2012 - 11:44

Aloitin äsken tekemään kihlakortteja. Mikähän kumma on kun leimakuvia piti tehdä niin monta kertaa ???

Pari eka kuvaa, jalat jäi pois, hm hm epätasainen alus. Toisen kuvan kävi samoin, tai vielä hullummin, sehän heilahti oikein kunnolla. Ei muuta kuin uusiksi, parista kuvasta sain jemmaan kun otin alaosan pois, toinen päätyi suoraan roskiin.

Niin se kortteilu alkoi tänään, elikkäs ei oikein hyvin Päättämätön !!!!

Kannattaako jatkaa. Päätin ainakin väritellä, katsotaan mikäs siitä on lopputulos ???

Odottolen poikaa käymään kotona. Saan apua tähän pankkiviivalukijan käyttöön. Muutama kysymys myös tuosta uudesta puhelimesta. Voi poika raasua, kun aina on tehtävä näitä helppimisjuttuja äiteelle.

Taitaapi tolla meijän iskälläkin olla jokin kysymys Yllättynyt !!!

Eilen illalla tuuli aikamoisesti, mutta ei onneksi katkennut sähköt. Laittelin saunan jälkeen useamman kynttilän palamaan, olis ainakin jokin valon pilkahdus jossakin. Isäntä otti parit taskulamput esille.

Vieläkin tulee mutta ei kovin paljon, kylmältä silti tuntuu ! Mitähän jos olis oikein kunnon pakkaset, no vielähän sitä ehtii tulla se oikea talvi.

Onneksi ollaan jo tammikuun puolessa välissä, ja päivät ovat pidentyneet, kevättä kohden ollaan menossa.

Muutaman kortin sain taas tehdyksi, tässäpä tulos teidän nähtäväksi:

Jep kokonaista kaksin kappalein. Hidasta on, mutta mihinkäs tässä kiirus ???

 

11.01.2012 - 13:32

Eilen sain laatikostoni käyttökuntoon. Kuulemma oli aika palapeli kokoamista. Niinhän noi nykyiset pienhuonekalut sitä ovat. Multa ne jäis tekemäti. 

Laittelin niihin tavarat, ja järjestelin muutenkin askartelupöytiäni. 

Vielä kun sais noi yläkaapit tyhjennetyksi ylimääräisestä krääsästä=papereista. Turhaan niitä kans on monia vuosia säästää (esim. laskuja, veroilm. ym sen kaltaisia)

Siinä sitä opiskellaan ohjeista !!!

Pari korttia sain jälleen tehtyä:

Tää tulee 80 v. miehelle joka oli ennen rakennusmies.

Pakkasta meillä ei oikeastaan ole, satelee hiljakseen lunta. Pitäis lähteä tekemään kävelylenkki.

Eilen oli vesijumpassa pitkästä aikaa. Oli muuten tosi hyvä ja tietenkin myös rankka, jotenka teki tosi mojovaa.

Meitä olikin mahtava määrä altaassa, 27 henkeä. Oli siinä meteliä alussa, kun kaikki kertoilivat=juttelivat kuulumisia. Meillä on samalla sellanen terapeuttinen/jutustelu tuokio Pusu !!! Tekee siis hyvää kropalle sekä henkiselle minälle.

09.01.2012 - 14:37

Viimein ja vihdoin sain avatuksi tämän vuoden korttikirstun. Eihän niitä montaa tullut, mutta hyvä alku !!

Pöydällä odottaa 80 v-kortin alku, leimakuvan olen vasta leimannut. Siispä odottaa väritys ja sen jälkeen vasta varsinaiseen kortin tekemiseen pääsen.

Leima on Lilly&Valley, kortin reunat tein Holtzin stanssilla. Väritiin kuvan ProMarkereilla+Derwent Inktense . Reunan väritin: Distressillä.

Samoin tämä on Lily&Valley leima, kortin reunat kohokuvion Guttlebugin kohok.kansiolla. Laittelin päälle kimalletta joka tosin ei näy kuvassa. Samoilla väreillä väritin kuvan, taustan Shalkseilla.

Taasen Lilyn leimasin, väritys samoin.

Viikonlopun kuvia vielä mukana tässä postauksessa:

Kuva piti ottaa, kun ollaan ison tiikerin selässä !!

Pihalla paapan kanssa viihdyttiin hyvin:

Nyt menen katsomaan kun isäntä kasaa mulle niitä laatikostoja, jotka jo viime syksynä ostettiin Hymy !!!

08.01.2012 - 19:32

Nyt se joulunaika on virallisesti mennyt.

Iltapäivällä mulla oli ihana pieni apulainen auttamassa, kun panimme yhdessä joulua pois.

Hän valitsi liinakaapistani uudet liinat pöydille. Hänen mielestään tosi kauniit ja juuri sopivat Hymy !!!

Paapan kanssa ulkoilu sujui hyvin, välillä oltiin pulkan kyydissä, keinuttiin ja putsailtiin hiekkalaatikkoa lumesta.

Pulkalla ei voinut laskea mäkeä, ja siihen oli vain yksi syy;;;;;; ei ollut mäkeä Yllättynyt !!!

Yrittelin saada toimimaan viivakoodilukijan, mutta sekin näytti olevan mun järjelleni liikaa. Jotenka sekin vempain saa nyt odotella kunnes tulee järkevämpi ihminen meille käymään, joka saa sen varmasti toimivaksi.

Tuokin aparaatti piti olla heti käyttövalmis, kun vain panee kiinni koneeseen. Mutta ei niin ei mulle ole mikään heti valmista. Kaiken kanssa pitää asuilla kauan, mistähän se johtunee Päättämätön Viaton ????

04.01.2012 - 17:21

Näin se vuosi on jo neljä päivää mennyt. Kiirettä on pitänyt. Olemme kyläilleet ja meillä on ollut väkeä kotona. Viikonloppuna tulee keskimmäinen poika perheensä kanssa. On se vaan mukavaa !!!

Luntakin olemme saanet jonkin verran. Tosin mitään myräkkää ei ole ollut. Olemme saaneet pitää sähköt. 

Äsken juuri siskoni soitti ja sanoi että heille oli vasta eilen tullut valot (tapanin päivä oli ollut sähköt jo poikki)

Ei heillä siinä mielessä mitään hätää ole, kun on takka ja hella millä lämmittää.

Toista on niiden jotka asuvat esim. kerrostalossa,,,hui hui kun tulee äkkiä kylmä.!!

Sukkia olen väsäillyt taas sinne jemmakoriin:

Muutama uusi Magnolia leimasin tuli, joista en ole vielä ehtinyt tekemään yhtään korttia. Muutenkin toi korttien askartelu on jäänyt muiden kiireiden allle !

Uusi Magnolia lehtikin on tullut. Katsellut vähäsen, koskahan ehtis askarrella kortteja niistä malleista. Ihan kivan näköisiä kortteja.

Nyt pitänee lähteä syömään. Tämä tällä erää !

02.01.2012 - 14:06

MYYNNISSÄ : Magnolia leimasimia KOUKUSSA KORTTEIHIN- myynti-ilmoitus siellä. Ole hyvä käy kurkkaamassa:

koukussakortteihin.ning.com

31.12.2011 - 17:39

Kirjoittelen tätä täältä isännän koneelta. Oma uusi kone meni pimeeksi. Poika lupas tulla tänään katsomaan mitä sitä konetta oikein vaivaa ????

Tämä päivä on mennyt mukavasti, vieraita on ollut etenkin pikkuväkeä ! Mieheni siskon poika perheensä kanssa olivat täällä käymässä. Tosi pitkä aika kun olen heidän lapsiaan nähnyt. Pikkuista en ole nähnyt kuin kuvassa.

Vanhin poika perheensä kanssa oli myös meillä. Tuovat tytön nukkumaan ja jatkavat toisten parien kanssa uuden vuoden viettoa.

Onneksi matkaa ole kuin pari kilometriä, käy kätevästi toi tuominen. Eihän noin pieni (3v) jaksa vielä valvoa yli puolen yön. Kyllä me paapan kanssa kuuntelemme, jos hän heräilee.

Sitten vain silittelemään häntä, niin uskon unen jatkuvan. Voipi olla ettei heräkkään :=) ??

Ruoka alkaa olla kypsä, me kahdestaan rupeamme syömään. Pian se vanha vuosi vaipuu muistoihin ja Uusi vuosi alkaa.

Jotenka: HYVÄÄ JA SIUNAUSRIKASTA VUOTTA 2012 TEILLE KAIKILLE !Nauru !!!

28.12.2011 - 21:30

Jouluaatosta ehdin nyt vasta kirjoittelemaan.

Mulla on uusi tietsikka, jotenka tässä on mennyt opetellessa nämä päivät. Niin ja toi puhelinkin on uus IPhone :=) !!

Kyllä tällä mummelilla on ollut opettelemista oikein olan takaa.

Laittelin äsken kirppuun myyntiin leimasimia, ja niistäkin tuli OIKEIN MAMMUTTI- kokoisia kuvia, huh huh !!!!

Kun tällä uudella koneella ei noi kuvienkaan laitto tahdo onnistua niin sitten ei millään konstilla. Kuvista tulee niin mitä tuli Nolostunut !!

Joulu meni nopsaan. Aaton vietimme koko perheenä vanhemman pojan perheen luona. No tietenkin meidän iskä oli työvuorossa koko joulun ja nytkin lähti yöhön. Jotenka hän ei ollut ollenkaan aattotohinassa mukana.

Nyt onneksi alkaa piiiiitkä vapaaaaaaa !!!! Jeeeeeee !!!!

Ens viikonloppuna tulee vanhin poika perheensä kanssa meille ja seuraavana viikonloppuna tulee keskimmäinen poika perheensä kanssa. Nuorin poika+vaimo olivat jouluna.

Hän tätä konetta laitteli vielä tapanipäivän iltana myöhään, ja sitten lähtivät ajelemaan kotiansa. Hän meni vielä yöksi töihin. Jotenka tämän opettelu jäi vähän huonoon jamaan.

Mutta pitänee soitella hänelle, kun vain ehtis Viaton !!

Tein minä pari kaulahuivia ennen joulua itselleni:

lähikuva huivin langasta:

Sit väsäilin tälläsen huivin, jostakin löytölangasta !!! Niitä kun tahtoo oleman kun on hamsteri luonteeltani:

Joulukuvia vielä lopuksi teille nähtäväksi:

JOULU ON LASTEN JUHLAA = LEIKKIMISTÄ

Lusia-neidon puvun nauha käy yhtälailla hevosen suitteiksi Hymy !!

JOULUPUKKI kävi vierailulla, ja toi ison läjän lahjoja. Olimme olleet kaikki niiiiiiin kilttejä koko vuonna:

Tietenkin meidän koissuli Oona oli kans ollut kiltti; lahja tuli sille myöskin:

No tässä pikaisesti vähän kuulumisia.

 

23.12.2011 - 17:11

JOULUKALENTERILUUKKU 24 on avattu !!!

23.12.2011 - 17:09

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLE !


    
22.12.2011 - 20:03

JOULUKALENTERI LUUKKU 23 on avautunut. Pian on viimeinen kuva aukeamassa !

21.12.2011 - 21:49

JOULUKALENTERI LUUKKU 22. on avattu !

21.12.2011 - 18:03

JOULUKALENTERI LUUKKU 21 on avautunut !

19.12.2011 - 18:28

Vuosi on vierähtänyt ja jälleen vietimme vanhemman lapsenlapsemme synttäreitä lauantaina.

Väkeä oli,  vanhempaa, nuorempaa, sekä keski-ikäistä juhlijaa.

Sankari itse oli onnessaan, kun ovesta tuli aina uusia juhlijoita lahjoineen.

Tässä tutkitaan hyvin tarkasti mitä mumma ja paappa ovat tuoneet:

Tälläinen hienous sieltä tuli esiin, tuleekohan tytöstä kenties kampaajamestari Silmänisku !

...vai näyttelijä/esiintyjä:

Serkusta taitaa tulla hymytyttö !!!

Tänään itse kävin kampaajalla. Ennen sinne menoa paketoin muutamia joululahjoja:

Huomiseksi sain jalkahoitajalle ajan, suunnistan sinne iltapäivällä. Onneksi pystyn jo itse ajamaan autoa, on helpompi mennä milloin itse haluaa lähteä.

Taidan käydä ennen ruokakaupassa ja apteekista pitäisi hakea lääkkeet.

Äsken huilailin sohvalla ja rupesin kutomaan huivia itselleni. Aloitin jo toista kerää, kun ekasta alusta näyttää tulevan liian pieni. Puran sen sitten joskus. Katsotaan tuleeko vieläkään tarpeeksi pitkä. Teen sellasen ns. 8.lenkin huivin Viaton !!!

Saunaankin pitäis tänään mennä. Huomenna aiomme mennä kuuntelemaan joululaulukonserttia keskustan koululle, nuoret järjestävät tämän.

19.12.2011 - 18:21

JOULUKALENTERI LUUKUT 18-20 AVAUTUVAT YHTÄAIKAA !

16.12.2011 - 18:38

JOULUKALENTERI luukku 17. avataan nyt.

Huomenna lähden pojan tyttären 4 v. synttäreillä. On luvassa siis mahtavat ja isot pileet Nauru!!

20.2-2008
Kävijälaskuri
BLOGINAPPINI


YSTÄVÄT
GOOGLEN KÄÄNTÄJÄ
TÄYTEKAKKU TAIDETTA.
KUVANI.

 

MYYN KORTTEJANI EDULLISESTI

KORTTI+KUORI  2,50

KATSO, KOHDAT:

MYYNNISSÄ TAI

V. 2011 ERILAISET KORTIT.

 

NAPPI HEININ JA MAIJUN YOUTUBE OHJEVIDEOIHIN.
http://www.youtube.com/profile?user=Heinikka09#grid/uploads
KOUKUSSA KORTTEIHIN
KESÄN NAUTINTOA !

 

  
Beach

 

 

 

BLOGIPOHJA