Aamulla heräsin ennen yhdeksää, katsoin kelloa ja onnittelin itseäni "varhaisesta" herätyksestä. Ajattelin sängyssä, onpa mulla hyvää aikaa väritellä kuvia jotka eilen leimailin. Yritin itseäni vetää molemmista päistä, onnistuu se, ei tartte epäillä. Se on tosi helppoa: venytys kumpaakin suuntaan, jalku-sekä pääpäähän, sillä aloitan yleensä aamuvenytykset. Venytin ihan rauhallisesti, ei mitään nopeaa, eikä mitään nykäisyä.
Kesken tuota varovasti venytystä, kuului ja ennenkaikkea TUNTUI, kuin olis revitty joka suuntaan ja äkkinäinen kirpaisu päähän vasemman puolen silmään.
Naps naps....herra Migren tuli kuvioihin mukaan. Tunne oli niin kivulias, varovasti kääntö oikealle kyljelle ja sain pienellä liikkeellä suuhuni täsmä-lääkkeen. Kuitenkin piti käydä vessassa ja päästää koira pihalle ja taas hetken päästä sisälle. Komensin koiran keittiöön takaisin.
Eihän se siellä pysynyt, avas oven ja siirtyi eteiseen, makuhuoneen suulle, nähdäkseen mut.
Siinä minä makasin sängyssäni hievahtamatta. Mikään ei saanut liikkua. Uni ei meinannut tulla kun silmän alla sykki ja sykki!!!!!! Lopuksi vaivuin uneliaisuuteen, jotenkin olin hereillä mutta taasen en. Lopulta nukahdin.
Seuraavan kerran kun katsoin kello, se oli klo 14. Se siitä pitkästä päivästä, askartelun ilosta.
Vähitellen liikkuttelin itseäni sängyssä ja uskalsin nousta sieltä pois. Aurinkokin paistoi.
Tein itselleni pienen aamu-iltapäivä palan.
Näin tääkin päivä meni, saamatta mitään tehdyksi, tai edes sitä ihanaa askartelua, KUVIEN VÄRITTÄMISTÄ.
Nyt taasen olen melko hyvässä kunnossa, väritellä haluan ja sitä meinaan tehdä vielä hetken.
Nukkumaan kuitenkin pitäisi mennä, ettei aamu taas venyisi kovin keskipäivään.
Tämä päivä oli tälläinen, onneksi päivät eivät ole ikinä kaksosia.