Kyllä sitä vain sain eilen hyvää kulttuuritarjontaa. Isä Camillo Ja Peppone, oli mukava esitys, nauruhermoja kutkutettiin, mutta sain myös miettimistä omaan eläämääni. Teatterikappele sopii täydellisesti tähän päivään.

Iltapäivällä lähdin tunnin lenkille. Palasin kotia päin, olin aikeissa katsoa metsästä havunoksia kanervien joukkoon. Menin varovasti ojan toiselle puolelle, totesin, liian tiukka paikka, mitenkä pääsen takaisin. Nousin tielle ja sitten huippas ja olin melkein nenälläni tien reunassa. Yritin nousta, huippas vielä kovemmin, niin Tuijaa vietiin nöyrästi polvilleen ja katse kohti rosoisia kivijä !!! Onneksi en lyönyt samaa otsaani, jonka pukkasin sairaalassa sementtilattiaan. Olisko enää otsalohko sitä kestänyt.

Puuh pläääh...puuuh...jne...milläs nouset kun oikea jalka ei mene tarpeeksi koukkuun ??? Oonakin tuli takaisin katsomaan mitäs se emäntä maata syleilee??. Kyllä otti lujahan ennenkuin jotenkin pääsin pystyyn. Kaikki asennot tuli varmasti kokeiltua. Mutta kotia kohden jatkui matka, havunoksat saamati, mutta hyvä näin.

Kotona otin pihan katajista oksia, olkoot muut oksat mettäs, sinne en mee ainakaan tänä vuonna !!!

Tässä osa uusista Magnoleista:

 

   

   

Tästä mä pidin erityisesti. Mulla on idea tähän leimaan.

 Tulihan tehtyä yksi onnittelukortti valmiiksi: